On varmaankin "vaikea" arvata, että herra X:stä (olkoon hän vaikkapa Esko) ei ole kuulunut vieläkään mitään.. tämän asian myötävaikutuksesta sitä onkin miettinyt tykkäämisen ja ihastumisen kamaluutta.

Mikä siinä onkin, että itsenäinen, vapaudesta pitävä ja sinkkuudesta nauttiva ihminen menee totaalisen sekaisin jostain kaksilahkeisesta??? Mikä tekee siitä yhdestä ihmisestä jotenkin erityisen? Miksi ei asiaan voisi asennoitua, kuten muihinkin: mukavaa on, mutta ei tämä tämän kummempaa ole- periaatteella. Eli pidetään hauskaa niin kauan kuin sitä riitää ja kun tulee jotain suurempaa, niin kumpikaan ei jää suremaan vaan ystävyys tai tuttavuus silti pysyy kaiken jälkeenkin ilman perään haikailua.

Ihastumisen aiheuttaa kuulemma tietynlainen hormonitoiminta. Mutta mikä saa sen aikaan?

Olen tyttö, joka kiinnostuu ihmisistä usein, mutta siihen se sitten jääkin. Kiinnostus lopahtaa yleensä yhtä nopeasti kuin se on tullutkin. Sitten on nämä muutamat helmet... niitä ei ehkä heti huomaa, mutta ennen kuin tajuaakaan, on korviaan myöten ihastunut ihmiseen, johon ei olisi uskonut kiintyvänsä. Ja kun tämä on tapahtunut, on jo myöhäistä juosta karkuun. Huomaa ajattelevansa toista ensimmäisenä kuin aamulla herää ja illalla, kun kaupunki hiljenee ja makaat yksin sängyssä. Salaa vilkuilet kännykkää kesken päivän, josko hän soittaisi tai pistäisi edes viestin... mutta ei... mitään ei kuulu... taas jutuu toteamaan, että ilman miehiä olisi paljon helpompaa. Tai ei ilman miehiä, vaan ilman sitä tunnetta.

Sitä koittaa keksiä päivälle ja illalle niin paljon ohjelmaa, että ei ajattele, luulee unohtavansa... mutta illan tullessa, tekemisen loppuessa, totuus paiskautuu päin kasvoja kuin vielä omista raajoistaan ymmärtämättömän koiranpennun tassu... ei lujaa, mutta ehkä hieman raapaisten jättäen pienen vekin silmän herkälle iholle... siinäpä sitten istut ja odotat... päätät, että et kaipaa, et huolehdi etkä ajattele, kunnes 10 minuutin päästä yllätät itsesi siitä samasta noidankehästä, jota olet kiertänyt jo jonkin aikaa... ajattelet-odotat-kiellät-ryhdistäydyt-tylsistyt-ajattelet-odotat-kiellät-ryhdistäydyt....

 

Mutta jotta elämästämme ei tulisi yhden miehen ympärillä pyörivää superpalloa, päätän taas ryhdistäytyä ja lähteä ulos juoksemaan. Aurinko paistaa ja vaikka linnut eivät laulakaan, niin päätän nauttia lihasteni armonhuudoista ja keskityn kuuntelemaan mp3:sta purkautuvaa tilutusta!!!! Huomenna olen taas tuore, uusi minä, joka on avoin kaikelle ja kaikille. Itsestäni ja elämästäni iloiten kävelen pitkin yliopiston käytäviä ja hymyilen kuten aina ennenkin. Uskon, että kun hymyilee, kukaan ei huomaa, että sattuu... ja kun hymyilee tarpeeksi, kivun unohtaa itsekin ja suupielten virneenomaisesta asennosta tulee loppujen lopuksi jotain aitoa :)