Mun auton avain löytyi !!!!! =D Joku ihana henkilö oli todellakin vienyt sen poliisilaitoksen palautuslaatikkoon!!!! Olin totaalisen onnellinen, kun kaivellessani löytöavain laatikkoa, oma Pökötin avain siellä komeili oikein nätisti :) Hyvää fiilistä ei latistanut myöskään se, että olin polkenut keskustaan 5-6 km vesisateessa ja olin läpimärkä :) (Tämä on hyvä tapahtunut asia nr. 1)

Toinen koirani sitävastoin osoitti taas, että toiset vain ovat tapaturma alttiimpia kuin toiset. Poistuin asunnosta n. viideksi minuutiksi. Sillä välin poika oli kiikkunut korkealla olevan laukkuni alas ja söi purkkaa tyytyväisenä, kun tulin sisälle! Minähän olin aivan hurjana... noh... ei kun suolaa kurkkuun ja oksennuttamaan... ei onnistunut. Hiilitabletteja puoli purkkia... tässä vaiheessa koira näytti jo hyvin pahoinvoivalta. Kävin taas ulkona, ja sisälle tultaessa puoli asuntoa oli mustan liman peitossa :D *nam* Mutta eipä ollu poika sen näkönen, että tekis kuolemaa :)

Olen koittanut pitää itseni kiireisenä. Tällä hetkellä olen riippuvainen seurasta. Kai se on jotain pakonomaista pakenemista tunteelta, joka vielä edelleen kytee pinnan alla herra X:ää kohtaan. Ihan hyvin mulla on menny, kunhan en kuule enkä näe tätä ihmistä. Tällä hetkellä kuitenkin on jatkuva tunne, että pitäisi huitoa ja huhtoa ympäriinsä ja ihmisiä pitäisi olla ympärillä koko ajan ja jatkuvasti. Ei hetkeäkään saisi olla yksin... ahdistavaa... aivan kuin olisi ihastunut, ilman kuitenkaan kohdetta, tunne on vain sama, levoton.

Ehkä munkin kohdalle tulee ihminen, jonka läsnäolosta minä en ahdistu, eikä toisinpäin. Joka antaa elää ja olla, ei rajoita liikaa, mutta ei kuitenkaan ole vannoutunut ikisinkku. Semmonen perusjamppa, jolla on leikkisät silmät ja naurava ääni :p